7.10.2019

Mirka Valkonen Kuntalaskennan uusi laskentapäällikkö

Joustavaa ja itsenäistä työtä – 10 vuotta Kuntalaskennalla

Mirka Valkonen on työskennellyt Kuntalaskennalla jo kymmenen vuotta. Hän aloitti laskentasihteerinä ja on ollut nyt pääkirjanpitäjänä kolme vuotta. Marraskuussa koittaa uusi, jännittävä aika, kun Mirka siirtyy laskentapäälliköksi 1.11.2019.

Kun Mirka Valkonen Jyväskylästä Pieksämäelle muuttaessaan etsi töitä, oli Kuntalaskennalla juuri kaksi työpaikkaa avoinna. ”Tyytyväinen olen ollut, johan tässä on kymmenen vuotta vierähtänyt. Työni on alusta asti ollut joustavaa ja itsenäistä. Olen päässyt kehittymään”, Mirka iloitsee.

Ongelmanratkaisu ja vaihtelevuus kiehtovat

Mirka arvostaa mahdollisuutta suunnitella omaa työtänsä ja aikataulujaan joustavasti. ”Voin myös esimerkiksi lisäkouluttautua ja siihen kannustetaankin.” Mirka miettii. Kuntalaskenta on Mirkan mukaan työpaikkana joustava ja avoin. ”Minulla on täällä hyvä olla. Saan vastuuta ja minua kunnioitetaan asiantuntijana”, hän kertoo.

Etenkin laskentapäällikön työ on suurelta osin parhaiden ratkaisujen pohtimista. Työn vaihtelevuus on Mirkan mieleen. ”Tällä hetkellä laajin hommani on Pieksämäen kaupungin taloushallinnon hoitaminen. Teen raportointia, pääkäyttäjyystehtäviä, talousarviot, tilastot, tilinpäätökset ja päivittäistäkin kirjanpitoa. Ei tässä tylsistymään pääse”, Mirka nauraa.

Työssä viihtyminen ratkaisee

Mukava työyhteisö tekee Mirkan mukaan työskentelystä mielekästä. ”Meillä on kiva ja vakiintunut porukka, mutta tänä vuonna on tullut kaksi uutta työntekijää. He ovat tuoneet uutta energiaa joukkoomme.” Mirka arvostaa työyhteisönsä avoimuutta – kaikesta voi sanoa ja kysyä. ”Mieluummin kysyy kuin tekee epäröiden. Avoimuus on tärkeää.”

Laskentapäällikkönä Mirkaa odottavat uudet työtehtävät ja erilainen rooli. ”Hoidan laajemmin kunnan taloushallinnon raportointia ja olen vastuussa koko tästä toimistosta. Jännittävintä on kyllä tuleva esimiestyö ja kollegojen johtaminen.” Mirka toivoo olevansa helposti lähestyttävä esimies, jolle voi puhua mistä tahansa. ”Esimiehenä tahdon ajaa tasa-arvoa, jotta kaikki kollegani olisivat samalla viivalla”, hän päättää.