26.2.2020
Kuntalaskenta Oy Juvan ja Rantasalmen kuntien talous- ja palkkahallintokumppaniksi
Kuntalaskenta Oy Juvan ja Rantasalmen kuntien talous- ja palkkahallintokumppaniksi
Kuntalaskenta Oy huolehtii tammikuusta 2020 alkaen Juvan ja Rantasalmen kuntien talous- ja palkkahallinnosta. Asiantuntevan kumppanin ansiosta kunnat saavat käyttöönsä jatkuvasti kehittyvät sähköiset taloushallinnon ohjelmistot sekä vahvaa osaamista ja kokemusta kuntien talous- ja palkkahallinnosta.
Molemmat kunnat arvioivat, että yhteistyö Kuntalaskennan kanssa tuo euromääräistä säästöä, mutta tärkein syy kumppanuudelle on talous- ja palkkahallinnon toimintavarmuuden ja jatkokehityksen turvaaminen. Yhteistyö Kuntalaskennan kanssa vakauttaa vähäisillä resursseilla toimineita palveluita.
”Pienentyneet talous- ja palkkahallinnon resurssimme ovat aiheuttaneet epävarmuutta toimintojen tulevaisuudesta. Yhteistyömme Kuntalaskennan kanssa kuitenkin varmistaa toimintojen sujuvan ja vakaan jatkumisen”, sanoo Juvan kunnan hallintojohtaja Antti Kinnunen.
Kunnat järjestivät palvelujen tuottamisesta yhteisen julkisen kilpailutuksen, jossa haettiin kokonaisvaltaista palveluosaamista sekä halua ja kykyä kehittää palvelua niin, että se tukee kuntien talous- ja HR-toimintoja sekä liiketoiminnan johtamista. Kilpailutuksessa huomioitiin sekä hinta että referenssit ja käyttöönottosuunnitelmien laatu. Kunnat tekivät erilliset päätökset hankinnasta.
”Yksittäisen kunnan ei ole tarkoituksenmukaista järjestää talous- ja palkkahallintoa tulevaisuudessa kokonaisuudessaan yksin, minkä takia päätimme kilpailuttaa palvelut. Kuntalaskenta tarjoaa juuri meidän kokoisemme kunnan tarpeisiin sopivia palveluita”, sanoo Rantasalmen kunnan hallintopäällikkö Harri Korhonen.
Kuntalaskennan omistavat Pieksämäen kaupunki ja Administer Oy. Yhtiön asiakkaita ovat muun muassa Pieksämäen kaupunki ja sen konserniyhtiöt, Rautalammin kunta sekä useat yhdistykset. Kuntalaskenta on toiminut myös Sulkavan kunnan taloushallinnon tukena sekä Juvan palkkahallinnon palveluissa tilapäisapuna keväästä 2019.
”On hienoa päästä mukaan kehittämään kuntien talous- ja palkkahallinnon palveluita. Kuntalaskenta on osa isoa konsernia, mikä tuo mukanaan monia etuja, kuten maanlaajuisen osaajaverkoston tuen sekä ensiluokkaiset taloushallinnon sähköiset järjestelmät”, sanoo Kuntalaskennan toimitusjohtaja Pertti Vartiamäki.
Lisätietoja:
Pertti Vartiamäki
Toimitusjohtaja
Kuntalaskenta Oy
045 892 1765
pertti.vartiamaki@administer.fi
Antti Kinnunen
Hallintojohtaja
Juvan kunta
0400 121 261
antti.kinnunen@juva.fi
Harri Korhonen
Hallintopäällikkö
Rantasalmen kunta
040 733 5670
harri.korhonen@rantasalmi.fi
Kuntalaskenta Oy (www.kuntalaskenta.fi) on vuonna 2004 perustettu yhtiö, jonka liikevaihto on n. 1,0 M€. Yhtiön toimialana on talous- ja henkilöstöhallinnon palveluiden tuottaminen ja kehittämiskonsultointi julkisyhteisöille. Kuntalaskennassa työskentelee 13 talous ja henkilöstöhallinnon ammattilaista, joilla on vankka kunta-alan työkokemus ja osaaminen. Kuntalaskenta palvelee asiakkaitaan ympäri Suomen ja asiakkaitamme ovat mm. Pieksämäen kaupunki ja sen konserniyhtiöt, Rautalammin kunta, Juvan kunta ja Rantasalmen kunta. Olemme myös osa Administer Groupia, mikä takaa palveluillemme valtakunnallisen osaajaverkoston tuen ja kärkitason sähköiset taloushallinnon järjestelmät. Kuntalaskennan omistavat Pieksämäen kaupunki ja Administer Oy yhdessä.